Vufin pesisjoukkue pronssille Roihuvuoren pesispyhätössä

Ensimmäinen turnauspäivä

Miten ekoissa peleissä kävi? Ensimmäinen ottelu SiMaa vastaan eteni käytännössä koko ottelun ajan siten, että Vufi oli askeleen edellä ja SiMa pyristeli vastaan sen minkä konsteiltaan keksivät. Tasaiseksi luonnehdittavan väännön jälkeen viimeisen tuomarin vislauksen jälkeen oli kuitenkin selvää, ettei paremmasta joukkueesta ollut epäselvyyttä. Voittolukemat kirjattiin Vufille 9-6.  

Toiseen otteluun vastaan asettui EK. Peli pelattiin suoraan edellisen ottelun päätyttyä, ja koneen käynnistyttyä EK oli lopulta takaa-ajaja koko ottelun ajan, loppulukemat kirjattiin 15-6 Vufin eduksi. Ottelussa oli vahvasti merkkejä ulkopelin tiivistymisestä sekä sisäpelin oivalluksista, jolla vastustajan ulkokenttää juoksutettiin ja avautuneita saumoja hyödynnettiin. 

Illan viimeisessä ottelussa koitos käytiin Tullia vastaan, uusi tuttavuus pesäpallokentillä tämäkin porukka. Loppulukemat Vufille 9-2, peli kulki kuin flowssa, ja Tullin rajamuodollisuudet eivät meitä pysäyttäneet. Tullin ” eteläraja” meni myös lopulta rikki, kun Vufi pamautti ottelun loppupuolella kunnarin. Kuittailua tulikin sitten siitä, että vufilaisten Tallinnan matkoja saattaa jatkossa hiekoittaa tullin metkut, lisäksi autojen maahantuonnissa on syytä olla tarkkana.  

Joukkueen tie vei ainakin ottelutapahtumien kuuluttajan/selostajan sydämeen, sen verran ansaittua hehkutusta riitti. Joukkueen otteita voisi kuvailla ennakkoluulottomiksi sekä määrätietoiseksi, kun kerran otteluissa kuskin paikalle päästiin niin sen jälkeen ei vilkuiltu enää taakse vaan laitettiin huolella hösseliksi.

Toinen turnauspäivä 

Kiertotalous-open pesisturnauksen toi ottelut oteltiin syyskuun 4. päivä Roihuvuoren pesiskentillä. Vufin periksiantamaton pesisryhmä kohtasi turnauksen kaksinkertaisen mestarin eli suoranaisen pesiskenttien kestomenestyjän VTT:n sekä Maanmittauslaitoksen, jonka kanssa vääntö oli viime vuonna varsin tasainen.

Ensimmäinen ottelu VTT:tä vastaan kulki sikäli ennakko-odotusten mukaisesti eli vastus oli kivenkova niin sisä- kuin ulkopelissä. Tilanteiden luominen oli vaikeaa ja erikoisosaamistamme eli raudanlujaa kotiutuslyöntipeliä emme päässet pelissä hyödyntämään. Hattua on nostettava kuitenkin siitä, että joukkueemme peli-ilme (ehkä jopa hieman kummelimaisesti, myrskyvaroitus on annettu etc.) säilyi positiivisena 14-1-tappioon päättyneen ottelun loppuun asti. Täytyy ensi kerralla kysyä, mitä VTT:läiset nauttivat pelipäivän evääksi, kun kopit tarttuivat ja lyönti kulki niin hyvin. Tunnustus heille pelin jälkeen paremmuudesta oli oikeinkin oikeutettu.

Turnauksen viimeinen ottelu miteltiin Maanmittauslaitoksen kanssa, joka päättyi lopulta MML:n voittolukemiin 9-7 ( tästä todistusaineistona napsaistu kuva). Ottelu oli, kuten numerot antavat ymmärtää, varsin tasaväkinen ja pienten marginaalien peli (aamuista kaurapuuroannosta pitänee hienosäätää hieman pienemmäksi). Peli kääntyi tällä kertaa MML:lle. Ensi vuonna uusi yritys.

Pelasimme läpi turnauksen rehdisti ja ryhdikkäästi, saimme tästä myös kiitosta vastustajilta. Loppulukemat eivät jälkimmäisenä päivänä mairitelleet mutta tätä voinee pitää vain pienenä sivuseikkana, monta tarinaa jäi varmasti tämänkin vuoden otatuksista elämään.